[ miten siellä menee? ]

"Näyttää niin ihanalta siellä Köpiksessä" ja "siellä on varmasti ihan tosi mahtavaa" ovat tsemppaavia toteamuksia, joita olen kuullut nyt ensimmäisen kuukauden ajan useasti - tietty hyvällä. Totuus kuitenkin on, että arki on samaa kuin Suomessakin: herään, käyn töissä, teen koulutehtäviä, laitan ruokaa, ehkä käyn kaupungilla, ehkä lenkillä, käyn nukkumaan. Ainoa ero entiseen on, että olen nyt yksin. Olen yksin uudessa maassa, uudessa kodissa, uudessa työpaikassa ja uuden kielen äärellä. Ympärilläni on uusia ihmisiä ja uusia kotikulmia. Kaikki tuttu ja turvallinen on vaihtunut uuteen. 

Olen seitsemästä sisaruksesta vanhin ja aina tottunut olemaan toisen ihmisen lähellä, oli se sitten perheenjäsen, ystävä tai seurustelukumppani. Olen onnekas kaikista rakkaista ystävistäni sekä onneni kukkuloilla parhaimmasta miesystävästä. Rakastan ihmisten seuraa ja saan siitä hurjasti energiaa, välillä niinkin paljon, että yksin oleminen kauhistuttaa. Päätös Kööpenhaminaan lähdöstä ei siis ollut pelkästään ammatillinen, halusin myös oppia olemaan yksin, tai pikemminkin itsekseni ja aidosti nauttia siitä. 

Ensimmäinen kuukausi ei ole ollut helppo. Työpaikalla en ole vielä täysin löytänyt paikkaani ja huomaan olevani hieman hukassa etsiessäni omaa minääni ja sitä kaikkea ammattitaitoani ja osaamistani erilaisessa ja tapoihinsa vakiintuneessa tiimissä. Koti tuntuu kodilta, mutta silti silloin tällöin tyhjältä ilman Suomessa asuvaa rakasta. Välillä tuntuu kuin hymy pidättelisi itseään Suomen matkoille tai tutuille vieraille.

Kaikesta huolimatta jo kuukaudessa olen oppinut enemmän kuin koskaan osasin uskoa. Tärkeät ihmiset ja asiat omassa elämässä saavat paljon suuremman merkityksen, kun niitä pääsee katselemaan hieman etäämmältä. Ollessani itsekseni tulen lähemmin kosketuksiin itseni kanssa ja huomaan, että sallin omat tunteeni aivan uudella tavalla. Minulla on aikaa jopa liiaksi ja joudun aika ajoin tekemisiin tylsyyden kanssa. Haastan rohkeuttani ihan arkisissakin asioissa - uskallanko tänään puhua tanskaa kaupassa ja annanko huomenna itselleni luvan eksyä kaupungilla. Saattaa kuulostaa pieniltä asioilta, mutta vasta ulkomailla asuessa huomaa miten eri tavalla asiat korostuvat: pienistä asioista tulee suuria ja niistä myös iloitsee isommin. 

Joten, kun kysyt mitä minulle kuuluu, ethän säikähdä, kun kerron totuutta kaunistelematta millaista on asua ulkomailla ja kokea kokoajan uutta. Ethän ymmärrä väärin, että en nauttisi olostani. Ethän huolestu. Kaikki on hyvin ja ensimmäisen kuukauden "baby blues" on vaihtumassa kauniiksi vaaleanpunaiseksi pilviharsoksi asuntoni ikkunasta. Kevätkin saapuu kohta Kööpenhaminaan ♥

Ja vähän taas tanskaa: Hvordan har du det?